25. helmikuuta 2013

Mekko pohdintaa


Kerroinkin teille taannoin, että seuraavat juhlat ovat tulossa ihan piakkoin. Kyseessähän on siis Karjalan Jääkäripataljoonan perinnepäivä. Kun kerroin tulevasta juhlasta, hehkutin teille sitä, että tällä kertaa on puku valmiina, asusteineen kaikkineen. MUTTA....ai jai jai, tämä kuuluista mutta!! Mekosta, jonka ajattelin laittaa, oli vetoketju mennyt rikki. Sillä tavoin, että se vedinosa oli irronnut toisesta puolesta. No, ei hätä tämännäköinen...mekko vain meidän ompelijalle korjattavaksi ja sillä sipuli, MUTTA kun sain sen takaisin korjattuna ja sovitin sitä, niin puku tuntui hieman liian tiukalta (tämä oli odotettavaa, koska olin edellisen kerran pitänyt pukua ennen kuin aloin odottamaan tätä meidän toista lasta), mutta ei se vielä mitään kun vetoketju sitten otti ja ratkesi keskeltä auki!! Tämähän ei millään tavoin ollut siis meidän ompelijan vika, vaan yksinkertaisesti halpismekkoni vetoketju oli ns. laiskistunut. Ja voi olla, että mekossa oli täyttöäkin hieman liikaa!! :oD 

Siis, vetoketjun "hampaat" irtosivat toisistaan, vetoketju ei revennyt kankaasta. Avasin vetoketjun ja suljin sen uudestaan....tällä kertaa se ei ratkennut. Sovitin pukua vielä saman päivän iltana toistamiseen => vetoketju ei ratkennut. MUTTA, entäs jos se ratkeaa kesken juhlan?!?! Sepä olisi noloa...sanoisinko! Nyt puhutaan sellaisista riskitekijöistä, että pelaan varman päälle, ja siirryn suunnitelmaan B (mitä ei kyllä ennakkoon ollut, mutta nytpähän on!) ja alan katsella töissä meidän juhlavampaa vaatevalikoimaa "sillä silmällä". Ei muuten, mutta kun juhla on tulevana lauantaina, ja lähdemme kohti kotiseutua Pohjois-Karjalaa jo torstaina, niin tunnen jonkinlaisen kiristyvän lenkin kaulassa pikkuhiljaa tämän asian suhteen!! Kääk!!

Noh, ei muuta kuin sovittelemaan ja lopulta minulle jäi kuin jäikin käteen jopa kolme eri vaihtoehtoa, johon rakkaat lukijani haluaisin teidän mielipiteenne. 

Vaihtoehto nro. 1
Ewa i Wallan hame, sekä Odd Mollyn paita. Korut Våga.
Työkengät: Calou, eivät pääse juhliin. :o)


Vaihtoehto nro. 2
Sama paita kuin edellä, mutta eri hame, Ewa I Wallaa kuitenkin. Lisäksi paidan alla Odd Mollyn pitsitoppi.



Vaihtoehto nro. 3
Edelleen sama Odd Mollyn paita, nyt se vain on puettuna Ewa i Wallan mekon alle. Samat korut Vågalta.


Mekossa on takana ihana nyöritys.



Mitäpäs sanotte? :o))) 
Olipa valinta näistä sitten mikä hyvänsä, laitan asun kanssa samat kengät ja laukun mitkä olivat minulla myös Pohjois-Karjanlan prikaatin vuosipäivän juhlassa marraskuussa. Niistä löytyy kuvia täältä ja täältä.

Toivoisin paaaljon teidän mielipiteitänne, ja mahdollisimman nopeastikin vielä, kiitos!! :o))))


Helene

24. helmikuuta 2013

Arvonnan voittaja!!


Nyt vihdoin sain arvonnan suoritettua ja pääsen kertomaan tuloksen teille! 
Osallistujia arvontaa oli yhteensä 55 kappaletta, ja arpoja tuli kaiken kaikkiaan 96 kappaletta.

Arpaonni osui tällä kertaa numerolle:


Suoritin arvonnan random.org sivustolla.


Arvonnan voittaja on MinttuK!!!


Mukikokoelmasi sai siis toivomaasi täydennystä! :o) Käy laittamassa yhteystietosi sähköpostiini upseerinrouva@gmail.com, jotta saan palkinnon laitettua tulemaan. :o)))


Kiitos kaikille osallistuneille, olin todella otettu siitä miten paljon osallistujia arvontaan tuli! Arvonnan myötä blogini sai 16 uutta lukijaa, tervetuloa, ja toivottavasti viihdytte mukana myös jatkossa. :o) Niin ja tervetuloa myös teille, jotka ovat kirjautuneet lukijaksi myös aiemmin, mutta en ole vielä ehtinyt toivottaa tervetulleeksi! Hih, no, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, niinhän se meni?! ;o)

Oli aivan ihanaa saada niin paljon kommentteja teiltä ihanat lukijat. Sain lisää postausideoita ja mielipiteitänne blogista teidän palautteesta, kiitos, niitä kaipailinkin. Jättäkää rohkeasti kommentteja ja toiveita myös jatkossa, ne lämmittävät minun mieltä ihan jokainen! ♥ 

Käyn vielä vastailemassa teidän kommentteihin arvontapostaukseen.  

Ihanaa viikonlopun loppua teille kaikille, itse alan asettautumaan sohvan nurkkaan odottamaan kun odotettu Kosto alkaa taas! En aluksi seurannut koko sarjaa ollenkaan, mutta jäin siihen NIIIIN koukkuun yksi jakso ennen kuin ensimmäinen tuotantokausi loppui!! Siis heti kun aloin sitä seuraamaan ihan innoissani, niin sitten se loppuu!! :oD Nyt aion kyllä seurata sitä ihan alusta alkaen! :o)


Helene

15. helmikuuta 2013

Lexington arvonta


Nyt koittaa vihdoin sen lupailemani arvonnan aika, ystävänpäivän kunniaksi, joka jo itseasiassa kääntyi seuraavan päivän puolelle! :o)

Kyseessähän on siis minun koko blogihistorian ensimmäinen arvonta, joten halusin arpoa teille jotain oikein kivaa.

Arvonta palkintona on 2 (kaksi) kappaletta Lexingtonin beige-valkoraidallisia mukeja!!

Alkuperäinen kuva Country White


Arvonnan säännöt ovat vanhat tutut jo monesta blogista.

Yhden arvan saat kun kommentoit tätä postausta ja kerrot hieman kommentissasi, että mistä olet löytänyt blogiini ja/tai mitä haluaisit täältä lukea, ja fiiliksiä blogista noin yleensä. Ruusut ja risut ovat tervetulleita. :o) Älkää ottako tätä turhan vakavasti, muutama sana riittää! :o)

Kaksi arpaa saat kun jätät kommentin ja olet blogini lukija, tai liityt sellaiseksi. :o)

Kolme arpaa saat kun jätät kommentin, olet blogini lukija ja linkität arvonnan blogissasi tai facebookissa. :o) Linkittämiseen voit käyttää yllä olevaa kuvaa.

Kerro kommentissasi kuinka monella arvalla olet mukana arvonnassa. Anonyymit muistakaa nimimerkki.

Arvonta alkaa heti ja päättyy perjantaina 22.2.2013, klo. 24.00.


Palkinnon tarjoaa Sisustusliike Country White.

Oikein paljon onnea arvontaan kaikille tasapuolisesti!!

Helene

14. helmikuuta 2013

Ystävänpäivän muffinssit



Päivä on mennyt vauhdilla, ja viimehetkillä ehdin sitä teille tännekkin toivottamaan! :o)))
Olen leiponut näitä suloisia minimuffinsseja ja koristellut ne teemaan sopivilla koristeilla.
Ystävänpäivän kunniaksi jaan tämän HERKULLISEN ohjeen myös teille. Ohjeen olen löytänyt vuoden 2010 Kaikkien aikojen joulu- lehdestä.


SUKLAA-VADELMAMUFFINSSIT

100 g voita
100 g valko- tai tummaa suklaata (minä käytän aina valkosuklaata)
2 munaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
reilu 1 dl jäisiä pakastevadelmia 
(minä aina pienin niitä vähäsen, ja varsinkin nähin minimuffinsseihin murennan vadelmat tosi pieniksi.)


Kuorrutus:
1 pkt (200g) maustamatonta tuorejuustoa
100 g huoneenlämpöistä voita
1 pkt (500g) tomusokeria


1. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Voitele muffinssipellin kolot tai laita niihin paperiset muffinssivuoat. (Minä laitan ne paperivuoat.)
2. Sulata voi ja anna sen jäähtyä sillä aikaa, kun mittaat muut aineet.
3. Rouhi suklaa. (Esimerkiksi veitsellä ihan pieniksi paloiksi)
4. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
5. Yhdistä jauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään.
6. Yhditä jauhoseos ja voisula munavaahtoon varovasti sekoittaen.
7. Kääntele seokseen varovasti jäiset (pilkotut) vadelmat ja rouhittu suklaa.
8. Lusikoi taikina muffinssipellin koloihin ja paista uunin alatasolla noin 12 minuuttia tai kunnes muffinit ovat kypsiä mutta kosteahkoja sisältä. (Itse pidin näitä minimuffinsseja uunissa n. 9 minuuttia => kypsyvät nopeammin kuin isot.)
9. Anna jäähtyä.

10. Mittaa kuorrutuksen tuorejuusto kulhoon ja vatkaa se ilmavaksi sähkövatkaimella.
11. Lisää joukkoon voi ja jatka vatkaamista, kunnes seos on tasaista.
12. Lisää tomusokeri ja vatkaa seos sileäksi pinellä nopeudella. (Ihan kaikkea tomusokeria ei kannata laittaa kerralla, vaan laittaa loput vähitellen, ettei kuorrutuksesta tule liian tönkköä.)
13. Levitä tai pursota kuorrutus jäähtyneiden muffinssien päälle. (Tässä vaiheessa oikaisin ja vain levitin kuorrutuksen. Pursotetusta tulee aina sievempi. 
14. Koristele muffinssit halutessasi.


Niin totta:

Jo eilen postipoika toi minulle paksun kirjekuoren, ja sieltä paljastui tämä supersuloinen kortti ja tosi tosi kauniit korvakorut. Kiitos ihanalle ystäväiselleni Pilville ihanasta yllätyksestä, ja oikein hyvää ystävänpäivää myös Sinulle....


....ja niinkuin myös teille kaikille muillekkin!! 
♥ ♥ ♥

Erityinen kiitos kaikille kortin lähettäneille. Tänä vuonna olen ollut niin saamaton etten lähettänyt kortteja, saati sitten tehnyt niitä itse, mutta onneksi se pääsiäinenkin on kohta tulossa...jos taas sitten. ;o)


Ystävällisin terveisin,
Helene

♥ ♥ ♥

7. helmikuuta 2013

Iltalukemista iltakahvilla


Tänään minulla on ollut vapaapäivä ja samalla kun mieheni kävi parturissa niin vietin sen ajan Prisman lehtihyllyllä!! :oD Joo, ei ole olevinaan parempaa tekemistä! Selailin siellä paljon sisustuslehtiä, koska en ole ehtinyt kunnolla lukemaan mitään lehtiä viime kuukausien aikana. Tällä kertaa mukaani lähti Avotakka, ehkäpä senkin takia, koska siinä oli niin pirteän keväinen kansi.


 Kun aloin kiinnostumaan sisustamisesta toden teolla kuutisen vuotta sitten, oli Avotakka ensimmäinen sisustuslehti jonka ostin. :o) Minulle on tullut aikaisemmin Avotakka useita vuosia, mutta päätoimittaja vaihdokset vuosien varrella ovat valitettavasti heikentäneet lehden laatua. Aikaa on kulunut ja kun puhelinmyyjät ovat minulle lehteä kaupanneet, he ovat kovasti kehuneet miten tämänhetkinen päätoimittaja on parantanut lehteä koko ajan. Ihan alun alkaen pidin lehdestä sen takia, koska se oli niin hieno ja klassisen tyylikäs, enkä usko, että lehti tulee olemaan enää koskaan sellainen, siksi en ole sitä enää tilannut. 


Mutta, jo hieman tätä lehteä selanneena, voin sanoa, että kyllä tämä näyttä ihan kivalta....huom. IHAN kivalta, se ei tarkoita tosi kivaa, mutta edistystä on tosiaan havaittavissa. Saa nähdä miltä tämä sitten tuntuu kun saan luettua tämän....vai onko se ollenkaan niin kiinnostava, että jäisin lukemaan sitä, selaanko sen vain läpi....niinkuin niin ja niin monet numerot, jotka vuosi sitten kolahtivat postiluukusta? Minä ahmin sisustuslehdistä kauniita kuvia....jos ne eivät puhuttele tai innosta tai syövytä upean kaunista sisustusta minun verkkokalvoilleni niin lehti lentää nurkkaan hyödyttömänä.
Aika raakaa peliä, sanoisinko! ;o) 
Toivotaan siis parasta tämän lehden osalta. :o)


Mutta nyt aion käpertyä lehden ja minun uuden Lexingtonin kahvikupposen (jonka mieheni jo melkein omi itselleen) kanssa sohvan nurkkaan. Jotkut juo iltateetä, minä juon kahvia. :o)

Ai niin, kyllähän minä olen myös leiponutkin tänään. Meillä on töissä huomenna aamupalaveri, jonne vien ihanille pomoilleni ja työkaverilleni kuorrutettuja banaani-kinuskiminimuffinsseja! :o)

Nyt hyvää yötä jokaiselle! ♥


Helene

6. helmikuuta 2013

Lexington Clothing


Lexingtonin sisustustuotteiden lisäksi, meiltä Country Whitesta saa myös miesten, sekä naisten vaatteita.

Oman tyylini selkiytyminen näkyy myös pukeutumisessa, tai siis täydestä hurahduksesta Lexingtoniin ja näin alkuun nämä vaatekappaleet ovat löytäneet tiensä myös minun vaatekaappiini! Tässä on kasassa jo aika hyvä setti, koska yhdistelymahdollisuuksia on jo monia. Erityisesti suosikkejani näistä on ensimmäisenä 100% villaa oleva neulemekko, sekä aivan ihana silkkihuivi, jonka voisin kietaista kaulaani jok'ikisen asukokonaisuuden kanssa. :oD 
 Toki tuo valkoinen pitkähihainen paitakin on aivan superpehmeä, ja eritoten mukava päällä. 



Kaikkein eniten pitämäni asukokonaisuus on tässä, neulemekko ja supermukavat strech-housut, jotka OIKEASTI istuvat ihan kaikille. Vyö lantiolla, ja huivi kaulassa. :o) Luottoasukokonaisuus, kun on aamu, jolloin tuntuu ettei ole mitään päällepantavaa. Olen joskus hieman keventänyt kokonaisuutta vaihtamalla housut legginsseihin. 


Toinen kokonaisuus, jossa on mukava kauniin vaaleansininen kauluspaita mekon alla. Hieman "virallisempi" ja siistimpi kokonaisuus.


Kolmas asukokonaisuus koostuu pelkästä kauluspaidasta, housuista ja vyöstä. Vaihtelen tätäkin kahdella eri tavalla. Koska kauluspaita on hieman pidempi malli niin jätän sen huosujen päälle ja kiinnitän vyön paidan päälle lantiolle, tai sitten klassinen vaihtoehto, että paita on housujen sisällä, ja vyö vyölenkeissä.


Viimeinen kokonaisuus tulee käyttöön silloin kun olen erityisen mukavuudenhaluinen. Paita on päällä kuin pumpulia, ja housutkin ihanan pehmeät. Huivi kaulaan tuomaan ilmettä. Tässä kokonaisuudessa sidon huiviin kravattisolmun, jotta huivi on kaulassa simppelimpi. Silkkinen huivi laskeutuu ja asettuu aina kauniisti. Varsinkin tämä malli ja kuosi, koska vaikka se roikkuisi menossa mukana vaikka miten päin niin silti se näyttää aina hyvältä! :o)


Myös mieheni on löytänyt sarjasta suosikkinsa. Huppari, t-paita ja lippis, joka muuten istuu päähän todella hyvin, ja on todella siisti käytössä moniin muihin lippiksiin verrattuna.


Kevään uutuuksiakin on tullut liikkeeseemme mukavasti, postailen niistä lisää lähipäivinä. 
Lexingtonin vaatteet ovat ihanan laadukkaita ja kestäviä. Kun kyseessä on ruotsalainen brändi, koot vastaavat hyvin suomalaisten "normaalia", ja istuvat hyvin.


Helene

4. helmikuuta 2013

Äidin sunnuntai


Siis minun päivä! Tai siis, eihän tästä varmaankaan pitänyt varsinaisesti tulla minun päiväni, mutta jotenkin koen, että niin tässä kuitenkin kävi! :o)

Vapaapäivä ja aamulla sain nukkua T-O-D-E-L-L-A piiiiiiitkään. Kun heräilin, huomasin, että mieheni on lähdössä Tomaksen kanssa luistelemaan, nousin sängystä ylös, ja huomasin, että kellohan on 11!! :oD Lisäksi huomasin, että he ovat ottamassa mukaan myös pikku Topiaksen, joten sanoin heille vain heipat ovella ja havahduin siihen tosiasiaan, että hetki laatuaikaa keskenäni oman itseni kanssa on totta!! 


Ihanuus, aamupala yksin kaikessa rauhassa, eikä mihinkään kiire! Me like! :oD Se tarkoittaa myös hetkeä, jolloin voin rentoutua katsomaan jotain lemppari sarjoja tai elokuvia, mitä ei ole ehtinyt aikaisemmin katsomaan. Tänä aamuna se oli iki-ihana lempisarja Lemmen viemää, sitä onkin monta monta jaksoa rästissä!


Aamupalaa syödessä päätin, että tänään lähden käymään lenkillä, koska edellisestä kerrasta oli aivan liian kauan aikaa. Kun luistelijat saapuivat takaisin kotiin, lähdin minä vuorostani. Minulla on matkaa työpaikalle n. 4 km, ja ajattelin, että se voisin käväistä siellä juomassa kupposen kuumaa kaakaota. Kyllä, minulla on vapaapäivä, mutta koska minun työpaikkani on sen verran ihana, että viihdyn siellä myös vapaapäivinäni!! :oD 


Ihan tyhjin käsin en sieltä kuitenkaan päässyt lähtemään, ostin sieltä vihdoin nämä ihanaiset Odd Mollyn pipon ja ranteenlämmittimet, joita olin katsellut ja hipelöinyt siellä koko syksyn! :o)


Tosin olin aikaisemmin katsellut tätä samaa settiä pinkkinä, mutta kuitenkin päädyin tähän vaaleaan, koska tämä sopi minulle ehkä hieman paremmin. Ja olisi myös ehkä hieman monikäyttöisempi kuin pinkki. Tätä voi vapaammin yhdistellä kaikkeen muuhun.


Paluu matkalla poikkesin Lidlissä ostamassa paistopisteestä lämpimiä croisantteja ja korvapuusteja kahville kotiin. Sen jälkeen suuntasin Plantageniin. Halusin jonkin näyttävän kukan meidän olohuoneen kaapin päälle. Löysin sieltä nämä ihanan valkoiset orkideat, yksi kaksivanainen ja yksi kolmivanainen. 


Aika täydelliset, kunhan vielä saisin nämä kestämään. Tiedän hyvin minkälaista hoitoa nämä vaativat ja tarvitsevat, mutta silti yksi orkideani pudotti kaikki kukkansa pois jo viikossa, kun taas pisin on kukkinut miltei puolivuotta!!


Kun palasin kävelyltäni kotiin, oli mieheni tehnyt ruuankin valmiiksi, joten istuin vain valmiiseen pöytään syömään!
♥ ♥ ♥
Iltaa vietettiin lasten kanssa. Kun Topias on mennyt nukkumaan niin yleensä pelaamme kolmestaan mieheni ja Tomaksen kanssa jotain lautapeliä tai sitten korteilla. Viime aikoina ollaan pelattu aika paljon korteilla. Tomas osti itselleen vast'ikään Angry Birds- pelikortit, niin tottahan niillä ollaan pelattu, mutta kaikista eniten me kaikki tykätään pelata Skip-Bo- korteilla. Onko hivenen koukuttava korttipeli?!? Eipä yhtään!! :oD

Hyvä päivä siis!


Helene

2. helmikuuta 2013

Just one word - Lexington


Tähän minä olen ihan täysin hurahtanut ja tästä oli puhe myös aikaisemmin kun kerroin, että tyylini on hieman kokenut muutoksia, niin pukeutumisessa kuin sisustamisessakin. Muutosta voi kutsua yhdellä sanalla:



Meillähän on töissä myynnissä Lexingtonin tuotteet, ja kun uusi kevään mallisto tuli meille niin eipä tarvitse miettiä, että minkä hyllyn kohdalla ihastuksen huokailuja kuuluu eniten! :oD Jännä juttu, koska aluksi kun aloitin työt Country Whitessa, en ollut kovin kiinnostunut ko. brändistä, mutta nyt viiden kuukauden tutustumisen ja mutustelujen jälkeen...pure ♥! :o)

Seuraavaksi on vuorossa iiiiiiiso kuvapläjäys!!
Lexingtonin sisustus, kevät 2013


Kun tuollaisen talon, tällaiselle terassille olisi sijattu juuri minua varten tällainen sänky niin luulisin varmaan olevani taivaassa!! :oD


Tosin tällainen hieman vaatimattomampi nojatuoli/divaani ratkaisu petivaatteineen pihan puolella olisi myös aika kiva paikka päivänokosille!! :oD


Niin osuva teksti minulle, että luulisi sen olevan minun keksintöni! :oD Mutta todennäköisesti tämä tyyny tulee kuitenkin löytymään meiltä kotoa meidän vanhemman pojan sängystä! :o)


Ihana sini-VALKOISUUS makuuhuoneessa. 




Lexingtonin keväässä sininen on hyvin vahvasti esillä. Se yhdistettynä valkoiseen on takuuvarma suomalaisten suosikki.


Nämä denim-tyynynpäälliset olisivat varmasti tykättyjä meidän poikien huoneessa. :o) Suosittuja metallisia koristetähtiä saa nyt sinisenä.


Meidän olohuoneeseen valitsisin tällaiset tyynyt. Tämän tyyliset tekstit ovat löytäneet tiensä myös Lexingtonin tyynyihin, tykkään! :o)



Toisaalta, nyt kun turkoosi/vedenvihreä väri on tänä keväänä in, niin tällainen vaihtoehto ei myöskään olisi yhtään huono. 


Aluksi en lämmennyt tälle kukkakuviolle ollenkaan, mutta kun tätäkin on aikansa töissä katsellut niin alkaa tämäkin näyttämään toooosi hyvälle, ja tämä on ollut suosittu myös meidän asiakkaidemme keskuudessa. Samaa sävyä on myös tässä raita tyynynpäällisessä, sekä metallitähdessä.



Kattauksessa ja keittiötekstiileissä on myös paljon sinistä.



Suosikki "kuosini" koko mallistosta: Happiness is homemade :o)



Sinisen lisäksi on myös punaisen sävyjä.


Metallista tähteä sää myös tässä ihanassa tumman pinkin sävyssä.




Tähän suoksikkisarjaani kuuluvat myös nämä keittiöpyyhe ja pöytätabletit.



Illansuussa voi pihan perällä nautiskella lasillisen vaikkapa siideriä kääriytyen tähän ihanaan torkkupeittoon. Kuvassa myös sama denim-tyynynpäällinen kuin aiemmin nähty sininen, mutta nyt vain punaisena.


Kevään sinisen ja punaisen sävyt löytyvät myös kylpyhuoneesta.


Sokerina pohjalla tämä aivan ihastuttava kynttiläpurkki. Kynttilän tuoksu "spring blossom" on suorastaan huumaava. Sen tarkempaa kuvausta tuoksusta ei ole, mutta oman nenäni sanoo sen olevan jonkinlainen sekoitus kieloa, tuomen kukkaa ja ehkäpä syreeniäkin, aivan ihana siis! :o) Kynttilän polttamisen jälkeen jäljelle jää vielä kaunis posliinikuppi.


Kuvat Lexington Company

Onko siellä ruudun toisella puolella myös muita Lexington-faneja? Meillä kotona tämä minun Lexington-innostus on saanut yllätävän positiivisen vastaanoton. Myös minun mieheni (niinkuin monet ja monet muutkin miehet) pitää tuotteista todella paljon, niin sisustuksessa kuin pukeutumisessakin. :o) Olemme siis löytäneet yhteisen sävelen sisustamisenkin osalta, ei sillä etteikö hän olisi tykännyt minun aikaisemmista valinnoista, mutta tämä on sellainen juttu johon hän jopa osallistuu! :oD

Kirjoittelen aiheesta varmasti myös jatkossa, nythän käytiin läpi vain muutamia tämän kevään sesonkituotteita sisustuksen osalta....onhan ne vaatteetkin aika ihania....! ;o)


Helene