24. joulukuuta 2012

Joulua meillä


Vaikka olenkin ollut töissä paljon niin tällaista olen kuitenkin kotona saanut aikaan. :o) Ei punaista...jotenkin en vain kaivannut sitä kotiin, koska töissä saa katsella sitä aika paljon. ;o)



Ihan hirveästi en joulua kotiin laittanut, koska lähdimme jouluksi siskoni perheen luokse Saloon. 
Mielestäni joulukuusi ja muutamat joulukukat ovat tähän tilanteeseen oikein hyvä. Tämän verran olin laittanut joulua jo joulukuun puolivälissä, jolloin mieheni vanhemmat oli meillä käymässä. Lapsenvahteina, kun olimme mieheni kanssa pikkujouluissa. Silloin tuli puheeksi, että olen ennen joulua aika paljon töissä, johon anoppini tokaisi, että enhän minä sitten ehdi laittaa kotiin joulua OLLENKAAN!?! Ai eikö meillä ole joulua ollenkaan, kun meillä ei ole punaista ja tonttuja, mitä häh??? :oD



Kyllä joulukuusi olohuoneen nurkassa vain minusta on aika jouluista....meillä on nyt toista vuotta tämä valkoinen "joulunodotus kuusi". Tosin tänä vuonna tämä ihanan valkoinen kuusi sai jäädä meille ihan jouluksi asti. :o)







Oikein ihanaa jouluaattoa teille kaikille!!
♥ ♥ ♥


Helene

Joulukortteilua


Hei pitkästä aikaa!

Edellisestä postuksesta on aikaa jo vaikka kuinka, mutta en vain ole ehtinyt koneelle, koska olen ollut töissä aika paljon (tiedättehän....vuoden kiireisintä aikaa), ja iltaisin olen vain keskittynyt keräämään voimia seuraavaa päivää varten! :oD

Joulukortit kuitenkin kaiken kiireen keskellä sain kuin sainkin tehtyä. 
Tällaisia niistä tuli. Taitoksista puuttui kuvausvaiheessa vielä juuttinarut. :o)



Näitä kortteja tuli tehtyä yötä myöten n. 55 kappaletta. Ja viimeisenä yönä huomasin aina välillä torkahtelevani kesken tekemisen. Varsinkin siinä vaiheessa kun kirjoitin korttien sisäteksteihin keneltä kortti on, saattoi tulla pieniä virheitä kun niitä unissani kirjoittelin! :oD Erään kortin kohdalla säpsähdin hereille, ja huomasin, että olin kirjoittanut siihen jotain aivan puuta heinää! Siellä luki normaalista "toivoo helene", mutta ennen muiden nimiä siellä alkaa jokin ihme tarina, jota olin kirjoitellut. Olin oikein osannut laittaa pisteenkin lauseen perään ja sen jälkeen aloittanut uuden lauseen isolla kirjaimella!! :oD Muistan, että sen pienen torkahduksen aikana ehdin nähdä jotain untakin, joten ilmeisesti kirjoitin sitä untani siihen korttiin!! :oDDDD


Mieheni auttoi korttien teossa. Hän kirjoitti korttien sisään uuden vuoden toivotukset samoilla irtokirjain leimasimilla kuin kannessakin. Ja sen ne ovat kyllä näköisetkin! Voi olla, että ihan muutama kirjain saattoi mennä ihan väärinpäinkin!! :oD 





Eli näin meillä tehtiin kortteja!! ;o)


Helene

6. joulukuuta 2012

Ylennys

Itsenäisyyspäivä, jolloin meillä on aina syytä juhlaan.
Mutta eritoten tänä vuonna.


Koska mieheni sai ylennyksen!! ♥
Luutnantista tuli yliluutnantti.



Uudet arvomerkit odottavat ompelijaansa.


Suuret onnittelut miehelleni, sekä kaikille muille tänä päivänä ylennyksen saaneille!

Vaikka Linnan juhlat ovat alkaneet televisiossa, niin me lähdemme juhlistamaan tätä ylennystä. Sekä tietenkin sitä, että tänä päivänä tulee kymmenen vuotta siitä kun mieheni oli kadettina Linnan juhlissa. ;o)

Oikein ihanaa Itsenäisyyspäivän illan jatkoa ihan kaikille!! 


Helene

2. joulukuuta 2012

Pohjois-Karjalan Prikaatin vuosipäivän juhla 23.11.2012 - Team Lumikuningatar & Karjalan Neito

(HUOM! Te jotka ette siedä sanan "ihana" käyttöä laajasti ja toistuvasti niin voitte skipata tämän postauksen suosiolla, koska tämä sisältää ko. sanan käyttöä hyvin paljon ja useasti, monessa eri muodossa!!)

Tässähän tämä postaus nyt tulee, hieman viivellä. :o) Olin kyllä jo paljon aikaisemmin saanut ladattua kuvat tänne, mutta teksti antoi odottaa itseään. Nyt kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja aloin kirjoittamaan, että tämän postauksen saa alta pois ennen joulujuttuja. ;o)

Nyt siis niihin juhliin....
Juhlat olivat aivan IHANAT! ♥
Oikein vieläkin nousee hymy huulille kun muistelen juhlia, ja koko reissua muutenkin. ♥
Vaikka olemmekin olleet tässä juhlassa jo useampana vuonna aikasemminkin niin kyllä tämän vuoden juhla oli kaikista parhain!

Tässä ensimmäisessä kuvassa olen ihanaakin ihanamman ystäväni Pian kanssa, minä vasemmalla, ja hän oikealla. ♥ Juu, olemme jokseenkin samannäköisiä, ja meiltä onkin muutaman kerran kysytty, että olemmeko siskoksia. Tällä kertaa sitä kysyi itse Prikaatin komentaja. Hänen rouvansa puolestaan sanoi ihanasti, että hänen mielestään olemme Pian kanssa ehdottomasti juhlan kauneimmat naiset, hän oli kuulemma katsonut sitä jo viime vuonna.
Mitä kehuja! Tuntui hyvältä.

Kuvista kyllä ymmärrätte mistä otsikko johtuu. Nuo lempinimet saimme itsellemme juhlassa, ja meidän tilanne  "long time, no see" aiheuttikin sen, että olimme melkein koko ajan yhdessä, jopa niin paljon, että meidän aikaisempi Pataljoonan komentaja kysyi, että olemmeko me lähteneet ihan kahdestaan, kun ei meidän miehiä näy missään! :oD No eihän me ihan kahdestaan sentään oltu!

 Kuva: Marko Jalkanen/Puolustusvoimat

Tässä siis minun juhla eleganssi kokonaisuudessaan. Pidin tästä tosi tosi paljon! :o) Niin minun näköiseni. Valkoisen lookin ansiosta minua kutsuttiin myös lumihiutaleeksi, hah! :oD
Kuvat ovat aika suttuisia, mutta kyllä niistä kuitenkin käsityksen saa.
Siis, Lumikunigatar.....


...ja Karjalan Neito. Tämä puku on ystäväni ihan itse tekemä, hänen miehensä suunnitelmien mukaan. Sen mallina ja inspiraationa on ollut Pohjois-Karjalan Prikaatin lippu. Puku on tehty lakkautettavan P-KarPr:n kunniaksi. 
Kerrassaan UPEA!
Ihana Pia. ♥


Tässä kuva niistä harvoista hetkistä mieheni rinnalla juhlassa! :oD 

 Kuva: Marko Jalkanen/Puolustusvoimat

Tässä minun ihanat hiukseni hieman lähemmin. Kampaajani taas kerran teki aivan loistavaa työtä, ja loi aivan upeat hiukset, juuri sellaiset mitä olin ajatellutkin. Kampauksessa on käytetty lisäkettä. Voi kunpa omatkin hiukset olisivat noin pitkät! Vasemmalla kuva kampaajalta, ja oikealla auton kyydissä kun olemme menossa juhliin Joensuun Taidemuseolle, huomatkaa minun ihanat räpyripset! :o)


Ja seuraavassa olemmekin jo ahtautuneet helmoinemme taksin kyytiin...kohti jatkoja, rai rai! :oD

Ja voitteko uskoa, minulla oli mekkoni alla kaksikerroksinen vannehame (tämänhän te kyllä uskotte), niin illan aikana sieltä hävisi se toinen kerros!! Sehän on sellainen metallinen ohut rima tms. joka on pujotettu hameen sisään renkaaksi, miten sellainen VOI hävitä huomaamatta?!?! Näköjään voi. Luulisi, että sellainen tuntuisi jos se olisi lähdössä pois, tai ainakin pitäisi kolinaa kun tippuu lattialla, mutta ei, en huomannut mitään! :oD


Ilta jatkui aamuun asti. 
Loistava päivä, loistava ilta, loistava yö! Ja muuten seuraava aamukin oli kun menimme Pian kanssa kaksistaan (edelleen!! :oD) hotellin aamupalalle, ja sieltä palatessamme hotellin respassa eräs tyttö (joka oli ollut töissä edellisenä päivän sisäänkirjautuessamme) päivitteli, että miten voimmekaan olla sen  näköisiä vaikka onkin "the morning after"! :oD Me oltiin osattu nukkua siten, että hiukset olivat ihan samanlaiset kuin edellisenä päivänäkin, ja muutenkin olimme niin freshin näköisiä. ;o)


Ihanaa oli. ♥


Helene